Hyvät ystävät! Ehdokas on väsynyt mutta onnellinen:) Iso ja nöyrä kiitokseni kuuluu teille kaikille valtavasta työmäärästä ja positiivisen kampanjan tekemisestä, missä minun on ollut helppo seistä eturintamassa! Kokoomuslaisena tuntuu vaalivoittomme todella ansaitulta ja on ollut hienoa olla mukana tekemässä sitä.
Pidän itse ensikertalaisena suoristusta onnistuneena ja kovana, kun tiedän meidän laadukkaan ehdokasjoukon ja kilpailun kovuuden. Ylpeänä totean, että Järvenpäässä päihitin myös pääministerin ja kaikki muutkin Jpään ehdokkaat tiimini hienon työn avulla! Lopputuloksena 2122 ääntä ja 3. varakansanedustajan paikka ja iso joukko jo seuraavaan kampanjaan ilmoittautuneita aktiiveja:)
Ajatuksiani, näkemyksiäni ja tapahtumia kunnallispolitiikan mielenkiintoisesta maailmasta :) Vieraile myös kotisivuillani www. helinaperttu. com
maanantaina, maaliskuuta 19, 2007
sunnuntai, maaliskuuta 18, 2007
Vaalipäivän aamufiiliksiä:)

Olimme eilen illalla pienellä joukolla syömässä ja fiilistelemässä vaalikampanjaa Espoossa . Jyrki Katainen kertoi jakaneensa yli 3000 vessapaperirullaa eilen tekstillä "Jyrkillä pyyhkii edelleen hyvin" . Uskon, että myös kokoomuksella pyyhkii tänään loistavasti!
Nyt lenkille nauttimaan auringosta ja illalla jännitetään tuloksia!
maanantaina, maaliskuuta 12, 2007
Pusu Remulta ja sontaa Santavuorelta

Ihan yhtä mieltä ylevä kokemus ei ollut lukea itsestäni tekaistua juttua sunnuntain paikallislehdestä. Toimittaja Santavuori oli kuitenkin sen verran reilu, että tunnusti avoimesti puhelimessa laittaneensa vääristellyt sanat suuhuni ilman, että oli itse ollut lainkaan paikalla. Näin niitä juttuja tehdään ja vaalien alla peli käy näköjään rumaksi.
Päätoimittaja lupasi julkaista vastineeni, jonka myös julkaisen tässä
Helinä Pertun vastine Santavuorelle
Aamukahvi oli mennä väärään kurkkuun sunnuntaina lukiessani toimittaja Santavuoren kirjoittaman jutun itsestäni, joka antoi vääristyneen kuvan sanomisistani ja perheestäni. Soitto toimittajalle paljasti, että toimittaja ei ole ollut edes itse paikalla kyseisissä tilaisuuksissa vaan kirjoitti sanat suuhuni pelkästään kuulopuheiden varassa. Mielestäni hyvään lehtimiestapaan kuuluu tarkistaa tietojen ja suorien lainauksien oikeellisuus ennen julkaisemista.
Vaaliteemani PERHE. TYÖ. ELÄVÄÄ ARKEA. kertovat minulle tärkeistä asioista. Siten on luonnollista, että torihaastatteluissa kysytään minulta omasta arjestani. Julkisesti olen aina todennut olevani onnekkaassa asemassa kun ympärilläni on vahva tukiverkko, joka on korvaamattomana apuna lapsiperheemme arjessa ja mahdollistaa luottamustoimieni hoitamisen. Uskottavan vaalikampanjan teko on niin iso projekti, että se vaatii lähipiirin täyden tuen ja nyt kun toimittaja nosti tiimini julkisuuteen, käytän tilaisuuden hyväksi ja kiitän lämpimästi ympärilläni olevia perheenjäseniä sekä mahtavaa tukijoukkoani.
Elävään arkeemme kuuluu kotitöiden jakaminen ajankäytön ja osaamisen näkökulmasta. Jotta meidän arkemme sujuisi, käymme mieheni kanssa sunnuntaisin monen muun perheen tavoin tulevan viikon kalenterin tapahtumat läpi. Työnjakoon vaikuttaa meillä se, että mieheni tekee lyhyempää työpäivää ja harrastaa ruuanlaittoa, joten siksi meistä on täysin luontevaa, että hän kantaa meillä ruokahuoltovastuun. Lisäksi olen erityisen iloinen lasteni puolesta siksi, että heidän elämässään on läsnä neljä aktiivista isovanhempaa, jotka tuovat rikkautena mukanaan vanhemman sukupolven tietämyksen.
Yhteiskunnan kehittämisen kannalta pidän tärkeänä, että päättäjinä on eri-ikäisiä naisia sekä miehiä ja luonnollisesti lapsiperheiden arjen parhaita asiantuntijoita on samaa elämänvaihetta elävät. Nykyaikana muidenkin kun päättäjien perheissä riittää perheen ja työn yhteensovittamisessa haasteita ja varmaa on, että jokainen perhe pyrkii tekemään arjen ratkaisut omien lastensa parasta ajatellen. Näin tehdään myös meidän perheessä.
Helinä Perttu
Eduskuntavaaliehdokas (kok)
Järvenpää
perjantaina, maaliskuuta 09, 2007
Onko täydellisiä ehdokkaita?
Etelä-Suomen Sanomat kirjoittaa meille ehdokkaille mannaa korville. " Omalle ehdokkaalle ei kannata asettaa liikaa vaatimuksia. Riittää, että on fiksu, innokas, työteliäs, avoin ja omaa jonkinlaisen realiteetin tajun. Lainsäädäntötyössä edustajat eivät ole yksin eikä kukaan voi tietää kaikesta kaikkea"
Olen monta kertaa kampanjan aikana myöntänyt, että esitetty kysymys ei ole minun vahvinta osaamista. Sekin vaatii tervettä itsetuntoa, että uskaltaa tunnustaa tietämättömyytensä. Lapsia opettaessa on tähän taitoon harjaantunut, sillä lasten kysymykset ovat usein niin oivaltavia ja lennokkaita, että aikuisena voin vain ihailla lapsen ajattelun luovuutta:)
Olen monta kertaa kampanjan aikana myöntänyt, että esitetty kysymys ei ole minun vahvinta osaamista. Sekin vaatii tervettä itsetuntoa, että uskaltaa tunnustaa tietämättömyytensä. Lapsia opettaessa on tähän taitoon harjaantunut, sillä lasten kysymykset ovat usein niin oivaltavia ja lennokkaita, että aikuisena voin vain ihailla lapsen ajattelun luovuutta:)
keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2007
Peppi pitkätossu lattarina by Lenni-Kalle

Vaalien alla on ollut rikkaus päästä tapaamaan erilaisia ihmisiä eri tilaisuuksissa. Lauantaina Yanossa oli yli 100 nuorta koossa, maanantaina Keltasirkussa lapsiperheiden asioilla ja Kivipuistossa vanhuksia ja vammaisia tapaamassa.
Sain ilokseni Lenni-Kalle Taipaleen ja Kaarina Drombergin eduskunnasta vieraakseni keskiviikkona ja jälleen kerran todistin itselleni kuinka tärkeää kulttuuri on ihmisen elämässä. Lennin soittoa kuunnellessa ei voinut muuta kuin virkistyä henkisesti ja ihmetellä ihanan taiteilijan energistä lahjakkuutta:)
lauantaina, maaliskuuta 03, 2007
Kokoomus nousukiidossa vaalien alla
Mitä parhaimpia uutisia saatiin eilen uusimmista tutkimuksista: Kokoomuksen kannatus nousussa reippaasti. Tämä on ollut aistittavissa myös vaalikentillä hyvästä palautteesta, jota tulee riippumatta paikkakunnasta.
Viikko on ollut muutenkin täynnä onnistumisia: Sain 54 000 vaalilehteäni ulos painosta, Lepolan peltojen lunastuslupa saatiin vihdoin ja mitalisade MM-kisoista tekee hyvää meille suomalaisille urheilun ystäville! Ja tänään vaaliteltallani torilla lohisopasta nautti lähes 500 ihmistä:)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)