maanantaina, toukokuuta 26, 2008

Juoksua hymyssä suin



Mikä ihme saa presidentin ja 18 000 naista tulemaan yhdessä liikkumaan vuosi vuoden perään? Naisten kymppi on aivan ihana tapahtuma, josta jää aina hyvä mieli. Pajalan koulun 8 urheaa naista haki hien pintaan ja nautti ihanasta aurinkoisesta fiiliksestä täysillä. Hienosti sujuneen juoksun jälkeen oli ansaittu skumppalasi palkinnoksi:)

sunnuntai, toukokuuta 11, 2008

Aurinkoinen Järvenpää-päivä

Kuva:Jukka Huikko

Lauantaina tuntui siltä, että koko Järvenpää olisi ollut kävelykadulla liikkeellä.
Tarjoilimme teltalla kahvia sekä Toivo-karkkeja ja jututimme ihmisiä. Tulevat kunnallisvaalit näkyivät jo tunnelmissa ja oli kiva saada rohkaisevaa palautetta jatkosta ihmisiltä. Vastasin uteluihin ehdokkuudestani, että olen niin hurahtanut ja motivoitunut tähän touhuun, että ilman muuta olen ehdokkaana.

Keskusteluja tuli käytyä tornitaloista, terveystalohankkeesta, vanhusten hoidon laadusta, päivähoidosta, koulumaailmasta, urheiluseurojen tilanteesta, taloudesta, Rantapuistosta sekä monesta muusta aiheesta.